Juha Vikatmaa -seminaari

Juha Vikatmaa -seminaari, Turun yliopisto 15.10.2021 Puheenjohtaja Heikki Paloheimo OTT; professori emeritus Juha Tolonen: Vastustin puoluepolitiikan tuloa oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Saimme edustajia sitoutumattomalla listalla ylioppilaskunnan edustajistoon. Nuoreen tiedekuntaan tuli professoreita luennoimaan Helsingistä, ja he selvästi halveksivat meitä kaikkia, paitsi Inkeri Anttila. – Kuunteli naapurihuoneesta suullisen tentin menoa. Vikatmaa oli vuorossa ja hetken kuluttua kuului kova pamaus. Vikatmaa heitettiin ulos, koska hän oli rohjennut mennä tenttiin villapaita päällä. Jarmo Virmavirta: Tutustuin Vikatmaahan jo Raumalla Teljän teiniyhdistyksen puheenjohtajana. Toimin LEXin puheenjohtajana ja Vikatmaa sihteerinä. Värväsin hänet Virkkusen valitsijamiesehdokkaaksi. Kekkosen kannattajia olivat Turun yliopistossa vain Keijo Korhonen, Esko Ervasti ja Hannu Taanila. Vikatmaa ryhtyi kunnallisvaaliehdokkaaksi Turussa 1968 ja liittyi tuolloin Kokoomukseen. Juha Rihtniemi tuki remonttimiesten ryhmää. Virmavirta oli YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa syksyn 1974, jolloin Vikatmaa pyysi häntä palaamaan pikaisesti. Näin hän tekikin, mutta ei ehtinyt nähdä enää Vikatmaata elossa. Tuolloin oli viritelty keskustayhteistyötä Keskustapuolueen ja LKP:n kanssa. Mukana olivat Mikko Immonen, Olavi Borg, Paavo Väyrynen, Ilkka Suominen, Pertti Salolainen, Seppo Kääriäinen ja muutamat muut. Muuta seurausta ei sillä ollut kuin LKP:n sulautuminen Keskustapuolueeseen. Tietynlaista ajan tajua Vikatmaalla ei ollut, vaan kaikki piti tehdä heti. Jussi Kaisti: Juha Vikatmaa oli paras kaverini ja sai vuoden 1972 vaaleissa 14 000 ääntä. Samalla Kokoomus sai kolmannen paikan Varsinais-Suomessa. Tukimiehiä oli tässä vaiheessa 300. Kokoomuksessa oli aika seisovaa vettä ja Keskustapuolue oli taitava käyttämään koko porvarillisen puolen mandaattia hyväkseen. Vikatmaa ei kuitenkaan jäänyt hautomaan asioita, vaan meni tehokkaasti eteenpäin. Hän oli vänrikki Koskelan tapaan hyvä johtaja, jonka tukijat tulivat laajalti Kokoomuksen ulkopuolelta. Pragmaattinen tavoite oli johdattaa puolue pois oppositiosta. Selkeä aate oli tarpeen: Valittiin ”sosiaalinen valintatalous”. Ei voitu käyttää termiä ”sosiaalinen markkinatalous”, koska sitä oli käyttänyt Tuure Junnila, ja termi oli täten saastunut. Yliopistolla ei ollut Vikatmaan omaa tukimiestä, ihme kyllä. Hän teki kuitenkin aloitteen Turun ylioppilaskyläsäätiön perustamisesta ja hankki sille hyvä toimitusjohtajan (Kaisti). Vaalien iskusanoina olivat ”Lahjomaton” (Eliot Ness 1968) ja ”Remonttimies” 1970. Tuolloisilla välineillä pidettiin yllä – kuten nyt sanottaisiin ”somea ja pöhinää”. Vesa Vares: Kokoomuksen aatteelliseen uudistamiseen oli selvä tarve Arvo Salmisen ja Jussi Saukkosen puheenjohtajakausien jälkeen. Rihtniemi ja Holkeri edustivat selvästi uutta suuntaa. Tunnetusti Kokoomus oli aina talousongelmissa. Turussa Kokoomukseen liittyi dynaamista joukkoa, jonka ajatussuunta ei ollut kaukana sosiaaliliberalismista. Ei kuitenkaan libertaristeja eli äärisuunnan vapauden kannattajia. Amerikkalaisista lähteistä löytyi Vikatmaan lausuma vierailijoille: Kekkonen kuuntelee liikaa radikaalia vasemmistoa. Muuten Vikatmaa kyllä kannatti Kekkosta. Kun Vikatmaa kysyi Kekkoselta, kannattaako hänen liittyä Keskustapuolueeseen, tämä vastasi: ”Ei, se porukka on aivan liian vanhoillista.” Kuitenkin myös Kokoomus kannatti 1978 Kekkosta presidentiksi ja näin Kokoomuksen ehdokas voitti. Professori emeritus Kari Palonen Olin alkuun kokoomuslainen, mutta sittemmin vihreä. Muutamat kokoomuslaiset akatemisoituivat kuten Martti Koskenniemi, Tuija Pulkkinen ja Jukka Kanerva. Vikatmaa piti eduskunnassa kaikkiaan 13 puheenvuoroa, mm. huoneenvuokralaista. Tuohon aikaan Ruotsissa nimitys ”poliitikko” nautti arvostusta, mutta Suomessa ei. Olin Saksassa syksyn 1973, jolloin yksityisautolla ajo oli sunnuntaisin kiellettyä. (Uskomatonta!) Vikatmaa otti huomioon öljykriisin ja muut ympäristökysymykset. Hän oli kuitenkin antipopulisti ja korosti tieteen kasvavaa merkitystä. Poliittisuuden pelko oli perusteetonta, mikä ei tarkoita puoluepolitiikkaa. Hänen mielestään debatin kautta voitiin myös polemisoida asiantuntijoiden mielipiteitä. Ilkka Kanerva: Täällähän on koolla sama jengi, joka notkui paikalla jo 50 vuotta sitten. Vuoden 1970 vaalit olivat Kokoomukselle valtava räjähdys. Alku oli otettu Messilässä 1969. Tuolloin oppositiokausi oli kestänyt vain neljä vuotta, ja sitä jatkuisi vuoteen 1987. Vikatmaa osasi laatia politiikkaan kestävän strategian. Ilman luottamussuhdetta Neuvostoliittoon ei voi päästä Suomen hallitukseen. Porvarillista edistyksellisyyttä edusti kirja ”Miksi kiipesitte palmuun, herra presidentti?” (Jarmo Virmavirta). 1970 porvarillinen enemmistö oli Vennamon varassa, eikä siihen voinut luottaa. Kekkonen pelkäsi uutta yöpakkashallitusta (Kok, Kesk, SDP) ja Keskustapuolue pelasi taitavasti pelin taas omaan pussiinsa. Juffen rinki oli hieman naiivi suhteessa reaalimaailmaan vastustaessaan STETEä eli ETY-kokouksen Suomen valmistelutoimikuntaa. HUOM! Kanerva kannattaa nyt voimakkaasti presidentti Niinistön aloitetta ETY-kokouksen 50-vuotisjuhlista Suomessa ja ihmettelee Marinin hallituksen vastustusta tätä kohtaan. (Muistamme Kanervan sanat: ”Niinistö on tyypillinen yhden kauden kansanedustaja.”) Weijo Pitkänen vaikutti paljon Kokoomuksen ohjelman uudistamiseen. Vikatmaa ei lähtenyt Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaaksi vedoten vähäiseen kokemukseensa. Kokoomus lähti vihdoin työmarkkinatoimintaan muun kuin työnantajien näkökulmasta pyrkien vetoamaan keskiluokkaisiin ammattiliittoihin. EEC-sopimus ja poikkeuslaki presidentin valitsemiseksi olivat yhtä tärkeitä kuin EU:hun liittyminen myöhemmin. Ilaskivi haukkui kannattajat pystyyn, vaikka sosiaalinen markkinatalous pohjautui Saksan liittotasavallan Ludwig Erhardin linjaan. Tavoitteena oli löytää vastapaino Suomen sosiaalidemokraattien politiikalle. Kanerva pyysi vuoden 1974 Turun porvariparlamentissa mukana olleita nostamaan kätensä: ainakin 30 kättä nousi. Hän jatkoi: Vikatmaa uskalsi olla eri mieltä ja oli armoton vastustajilleen. Jo silloin Vikatmaa katsoi, että Suomi pärjää vain, jos Eurooppa pärjää. Jopa Kokoomuksessa tarvitaan konservatiiveja, koska puolue ei voi olla monoliittinen. 1970-luvulla taistelu oli kovaa ja selkään puukotettiin koko ajan. Olli Kyrki muisti pelottavana Vikatmaan kannattajien nimittämisen kommunisteiksi Kokoomuksen sisällä 1974. Vikatmaata pidettiin paljon malttamattomampana kuin Ilkka Suomista, joka sitten nousikin puheenjohtajaksi. Professori Markku Jokisipilä lausui päätössanat ja kiitti antoisasta seminaarista.