Kenen joukoissa taistolaiset seisoivat?

Helsingin Oodi-kirjaston Regina-elokuvateatterissa pidettiin maanantaina 11.10.2021 seminaari, jossa keskusteltiin Lauri Hokkasen kirjasta ja yleisesti taistolaisuudesta. Aluksi näimme elokuvan ”Lenin-setä asuu Venäjällä”, josta kertoi toinen ohjaaja Kanerva Cederström. Elokuva valmistui 1984 ja suurin osa sen esiintyjistä oli heittänyt Leninin historian roskakoriin, mukaan luettuna Hokkanen. Filmissä Kiti Luostarinen kertoi joutuneensa lähtemään Hyvinkäälle SDNL:n tilaisuuteen, kun toimitsija, jonka sinne piti mennä, oli niin krapulassa, ettei kyennyt lähtemään. Hän luki tekstin, josta ei enää ymmärtänyt mitään, mutta esitti sen kuitenkin joukolle. Myöhemmin selvisi, että krapulassa ollut oli juuri Lauri Hokkanen. 1970-luvun loppupuolella DDR karkotti Rudolf Bahron, joka oli esittänyt poikkeavia näkemyksiä sosialismin toteuttamisesta. Suomessa Ele Alenius tuki Bahroa ja Ilkka-Christian Björklund kutsui tämän Suomeen esitelmöimään. Pravda kiukustui tästä ja esitti Björklundin pahan ruumiillistumana samalla sivulla, jossa haukuttiin Jimmy Carterin, Menahem Beginin ja Anwar Sadatin alkavat rauhanneuvottelut kapitalismin katalana tuotteena. Jopa pääideologi Mihail Suslov tiedusteli Moskovassa Aarne Saariselta, mitä SKP aikoo tehdä asialle. Saarinen pidätteli nauruaan ja totesi suurvallalla olevan tosi pienet murheet. Yrjö Hakanen kirjoitti: ”Hokkanen kuuluu Vihan veljiin ja väittää taistolaisten olleen Neuvostoliiton viides kolonna”. – Taistolaisten reaktio Bahroon oli aivan samanlainen kuin Wolf Biermanniin. He väittivät Biermannin pettäneen työväenluokan asian, vaikka todellisuudessa juuri DDR:n johto karkotti tämän länteen. Tilaisuuden puheenjohtaja Jukka Mallinen puuttui eräisiin kirjasta tehtyihin arvosteluihin. Pentti Stranius oli väittänyt, että Hokkanen ei tuntenut ruohonjuuritasoa, mutta tämä seikka šei pidä paikkaansa. Kyllä Hokkanen oli sen kanssa tekemisissä joka päivä. Samoin Veli-Pekka Leppäsen mukaan kirjassa haettiin taistolaisuudelle liian kaukaista selkänojaa. Ironisointina voi pitää arviossa käytettyä termiä ”puhdistautumisriitti”. Enemmistökommunisteihin kuulunut Yrjö Rautio sen sijaan on tunnustanut kirjan ansiot. -Taistolaisilla ei ollut mitään vaihtoehtoista ohjelmaa tuomitsemansa tulopolitiikan sijaan, vaan he pelkästään nokittivat SAK:n palkankorotusvaatimusten päälle. Tämä ei ollut muuta kuin destruktiivista veneen keikuttamista. Professori emeritus Timo Vihavainen on pitänyt Hokkasen kirjaa erinomaisena analyysina. Vuoden 1968 Tšekkoslovakian miehitys vetosi juuri fašistiseen persoonallisuuteen, joka halusi alistua ehdottomasti johdolle. Kirkko ja kaupunki -lehti toteaa kirjan paljastaneen, miten syvälle ihminen voi vajota pyrkiessään hyvään. Kirjailija Imbi Paju totesi tervehdyksessään, että Virossa on edelleen kiinnostusta suomettumisilmiötä kohtaan. Professori emeritus Kimmo Rentolan mukaan fanaatikko voi tehdä toimillaan korvaamattomia vahinkoja. Entinen kulttuuriministeri Kalevi Kivistö, joka kuului SKDL:n sosialisteihin, on syntynyt vuonna 1941 ja muistaa hyvin Hruštšovin salaisen puheen ja Unkarin kansannousun sekä miehityksen 1956, kertoi SKP:n vaihtumisen vuonna 1966 herättäneen toivoa. Sitten tuli kuitenkin takaisku. Hän toimi Sosialistisen Opiskelijaliiton puheenjohtajana 1968, jolloin Tšekkoslovakia miehitettiin. Liitto toimitti vastalauseen Neuvostoliiton suurlähetystöön, jossa paheksuttiin erityisesti sitä, että nuoret olivat vedonneet kansainväliseen oikeuteen! Kivistöstä tuli kansanedustaja 1972. Tuolloin sosialisteilla ei ollut lainkaan kontakteja sosialistisiin maihin. Hänestä tuli ministeri Miettusen hätätilahallitukseen 1975. Edellinen opetusministeri Lauri Posti oli kutsunut Neuvostoliiton suurlähettilään ja lähetystöneuvoksen vastaanotolleen ja nämä olivat luvanneet saapua. Kun ministeri vaihtui, neuvostoedustajille tuli äkkiä este. – Hupaisaa on, että Posti oli huomattava Viron ja viron kielen tuntija ja mm. kirjoittanut puheen, jonka presidentti Kekkonen piti Tarton yliopistossa 1964 viroksi vetäen venäläisiltä maton alta ja tukien veljeskansaamme. Mutta Posti ei ollutkaan marxilainen. Jos oli eri tavalla marxilainen kuin Neuvostoliitto, se oli heille myrkkyä. Kivistön ministerivierailulla Moskovassa taidenäyttelyn avajaisissa ”huomattava toimihenkilö” Smirnov esitteli vieraalle Kansan Uutisten numeroa, joka sisälsi tämän pitämiä puheita. Lähes jokainen rivi oli alleviivattu punaisella, siis vaarallista tekstiä, koska vain neuvostososialismi oli kelvollista. Kivistö mainitsi Cay Sevonin Ny Tid -lehteen kirjoittaman arvion Hokkasen kirjasta. Siinä otettiin esiin taistolaistenkin ajamat yleishyödylliset asiat kuten opiskelijoiden sosiaaliset kysymykset ja kansainvälinen solidaarisuus. Pentti Stranius kertoi omasta ja Jukka Mallisen opiskelusta Neuvostoliitossa. Hän tuli köyhistä oloista, jolloin ilmainen opiskelu houkutteli. Monista tuli lääkäreitä, filologeja, biologeja ym. Suomesta tulleille aatetovereille he esittelivät näiden hämmästykseksi muun muassa asuntolan aitoa neuvostotorakkaa. Stranius oli kahdesti aviossa, ensin venäläisen ja sitten armenialaisen naisen kanssa. Tunnettu toimittaja ja dramaturgi Päivi Istala muisteli opiskeluaan Teatterikorkeakoulussa. Hän kuului kurssillaan niihin kolmeen, jotka eivät olleet taistolaisia kaikkiaan 30 opiskelijasta. Heitä kiusattiin ankarasti ja myöhemmin estettiin saamasta työkeikkoja, jotka menivät liikkeen sisällä oleville. Kun hän myöhemmin kysyi kiusaamisen syytä, vastaus kuului: ”Olit liian innostunut ja rehellinen.” Istala kysyi useaan kertaan ”KGB:n kapteeni” Jaakko Laaksolta, myöntääkö tämä, että Tšekkoslovakia miehitettiin. Vasta 1989 Laakso suostui tämän myöntämään. Opiskelukavereista ainoastaan Hannu Kahakorpi pyysi 50-vuotishaastattelussaan Istalalta julkisesti anteeksi harjoittamaansa kiusaamista. Tästä Kahakorpi ansaitsi uhrin tunnustuksen. ”Järjestöterroria” muisteli enemmistökommunistien eli revarien töissä ollut Matti Hokkanen. 1970-luvun alussa enemmistöläiset pyrkivät perustamaan ay-klubeja mahdollisimman moneen kuntaan estääkseen taistolaisten rynnistämisen. SDNL:n keskustoimistossa käsiteltiin asiakirjoja ja taistolaiset hämmästelivät, kuinka silloin uuden Lokan tekoaltaan alueelle oli voitu perustaa kolme klubia. Enemmistöläinen Pekka Saarnio totesi näiden juuri muodostaneen ”Lokan demokraattiset sukeltajat”. Hokkanen opiskeli Puolassa 1970-luvulla. Siellä suomalaiset jakaantuivat kahtia aivan kuten kotimaassa. Hän palasi SKP:n keskuskomitean palvelukseen 1981, jolloin todettiin yhteistyössä, että reaalisosialismin talous on retuperällä ja ennustettiin sen romahtavan ennen pitkää. Hokkasen mukaan enemmistökommunistien historia tuolta ajalta on vielä kirjoittamatta. Neuvostoruplat kelpasivat sille aivan kuten vähemmistöllekin. Missään nimessä tätä aikaa ei voi pitää kovin kunniallisena. Soihtu-lehden toimitussihteerinä toiminut Kimmo Sarje piti ”taistolaisuutta” huonona terminä ja suositteli tilalle ”marxilaisuuden eri muotoja”. Tässä yhteydessä kävi ilmi, että taistolaisten hallitseman Kulttuurityöntekijäin liiton arkisto ei ole vieläkään avoin, koska Kaj Chydenius istuu sen päällä. Lauri Hokkanen oli saanut nähdäkseen siitä joitakin osia. Vielä maolaisiin kuulunut Jaakko Muilu kiitti Päivi Istalaa ja muisti oman ryhmänsä arvostelleen Tšekkoslovakian miehitystä.