Sanojen valtaa

Onko sanoilla valtaa? Katsoin parin viikon tauon jälkeen uudelleen Marja Sannikan keskusteluohjelman, jossa olivat mukana professori emeritus Esko Valtaoja ja toimittaja Renaz Ebrahimi. Totean ensiksi, että Valtaoja tietää paljon, mutta hänkään ei ole kaikkien alojen asiantuntija, kuten tohtori ja uskontotieteen tutkija Teemu T. Mantsinen totesi Valtaojan kolumnista Turun Sanomissa 2.12.2021. Todennäköisesti kuitenkin Sannikan keskusteluohjelman sisältö olisi muodostunut samankaltaiseksi, vaikka Valtaojan tilalla olisi ollut kuka tahansa samanikäinen ja -taustainen yliopistotutkija. Termit ”intersektionaalinen feminismi”, ”cancelointi” ja ”woke-kulttuuri” ovat useille ihmisille vaikeita, kun ei millään tahdo muistaa edes, mitä sukupuolen määrittämiseen tarkoitetut lyhenteet LGBTQ merkitsevät ja missä järjestyksessä ne tulee kirjoittaa. Monet suomalaiset ovat myös liian herkkiä reagoimaan erilaisten sanojen käyttämiseen, koska pienen kansan jäsenille ei ole päässyt kehittymään kunnollista itsetuntoa. Jos kuuntelee amerikkalaisten, brittien, ranskalaisten, saksalaisten, venäläisten tai kiinalaisten lausuntoja, ne ovat suomalaisen korvissa arrogantteja, eivätkä piittaa lainkaan toisen osapuolen kannoista. Nykyisen suvaitsemattomuuden taustalta Valtaoja otti ensimmäisenä esiin 1970-luvun taistolaiset, jotka ”olivat löytäneet totuuden” eivätkä hyväksyneet kenenkään muun mielipiteitä. Hän piti kaikenlaista toisten kyttäämistä pahana ja ulkomaisen opiskelijan ”pöyristymistä” Afrikan tähti -pelistä naurettavana. Ebrahimin mielestä taas aina etuoikeutettuina olleet ihmiset järkyttyvät, kun heidän asemansa ja asenteensa asetetaan kyseenalaisiksi. Keskustelussa tultiin n-sanaan, joka siis merkitsee sanaa ”neekeri”. Tämä aiemmin täysin neutraali sana on ajan kuluessa muodostunut merkitykseltään pejoratiiviseksi eli halventavaksi. Oman ymmärrykseni mukaan Valtaoja otti täysin tutkijan ottein ja pelkästään kuvaavasti esiin eroavat esimerkit: On aivan eri asia, puhuuko kansanedustaja ”neekeriukoista kadunkulmissa” kuin lastenkirjailija kymmeniä vuosia sitten Peppi Pitkätossun isästä, joka oli ”neekerikuningas”. – Hän ei tässä keskustelussa viitannut edes Mika Waltarin ”Sinuhe egyptiläiseen”, jossa hallitsija Horemheb puhuu joukoilleen mainiten erityisesti ”saastaiset neekerit”. – Tästä Ebrahimi ärsyyntyi, piti n-sanan käyttämistä loukkaavana ja ikävänä sekä kertoi joutuneensa pakosta miettimään omia sanojaan. Valtaoja muistutti ratkaisevaa olevan, miten sanoja käytetään ja millaisia tekoja tehdään. Ebrahimin kysymykseen, mitä tekoja professori on tehnyt, tämä kertoi viimeksi osallistuneensa Nenäpäivä-keräykseen ja kuuluneensa kehitysyhteistyötä tekevään prosenttiliikkeeseen jo 1970-luvulta alkaen. Ebrahimin mielestä nämä kumpikin pitävät pelkästään yllä epätasa-arvoa. Ebrahimi suomensi ”canceloinnin” (sananmukaisesti ’poissulkemisen’) vastuunottokulttuuriksi ja ilmoitti uskovansa toiseen ihmiseen. Valtaoja totesi pelkäävänsä polarisoitumista ja tarkastelevansa koko yleisön reaktioita. Edelleen Valtaoja sanoi Ebrahimin olettavan, että tällainen valkoihoinen, 70-vuotias heteromies on ilman muuta rasisti. Ebrahimi sanoi lukeneensa Valtaojan kirjoituksia, mihin hänen kantansa perustuu. ”Canceloinnista” Valtaoja lausui: ”Ellei valkoihoinen saa keskustella, rajat pelkästään kasvavat”, ja Ebrahimille: ”Oletat tietäväsi, mitä me ajattelemme.” Ebrahimin mielestä on tunnustettava ihonvärin merkitys. Hän kertoi itse olevansa ruskea (Iranin kurdi). Valkoisella on valtaa ja oikeuksia, joten rakenteissa on ongelma. Jos joku kertoo olevansa ”värisokea” ts. väittää, ettei kiinnitä huomiota kenenkään ihonväriin, hän samalla kieltää keskustelun, koska kokee sen epämukavaksi. Valtaoja sanoi Ebrahimin erottelevan ihmisiä ihonvärin mukaan, ja hänen mielestään ei ole oikein tukkia suita. Toimittaja Ebrahimin mielestä voi joskus vaatia valkoisia vaikenemaan. Kumpikin halusi enemmän tekoja ja toisten kuuntelua tilanteen parantamiseksi. Myös maahanmuuttajataustainen Seida Sohrabi kirjoitti Ilta-Sanomissa: ”Sananvapaus voittaa aina toisen oikeuden olla tulematta loukatuksi. Sääntö koskee kaikkia. Tasapuolisesti. Kyky sietää epämukavia asioita ja mielipiteitä kuuluu elämään. Kyky ajatella on taito. Jokaisen vapaaehtoisesti keskusteluun osallistuvan yksilön on oltava valmis sietämään vastapuolen näkemyksiä riippumatta siitä, kuinka eri mieltä niistä olisi. Päämääränä ei ole loukata, vaikka vapaa ajattelu sisältääkin sen riskin. Oikeus sananvapauteen on arvokkaampaa kuin velvollisuus vastapuolen tunteiden suojelemiseen.”