Paimion kaupungin itsenäisyyspäivän juhlapuhe 6.12.2022

Stalingradin taistelusta 80 vuotta (osa I) Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon pysähtyi Moskovan ja Leningradin edustalle joulun alla 1941. Tämän jälkeen Hitler määräsi hyökkäyksen kääntymään etelään ja kaakkoon tavoitteenaan vallata Kaukasuksen öljykentät. Saksalainen ”Deutsche Geschichte” -aikakauskirja kuvasi tätä operaatio ”Blau”ta 2012 ja ”Geschichte”-lehti 2022. Vertasin tutkija Günther Rothin sekä Klaus Hillingmeierin tekstejä venäjänkielisen Wikipedian esitykseen tästä tapahtumasta, jota pidetään toisen maailmansodan käännekohtana Euroopassa. Marssiin Kaukasukselle osallistui myös suomalainen SS-pataljoona, joka oli värvätty vapaaehtoisista keväästä 1941 alkaen. Hitlerin aikomus oli käyttää alueen öljy Saksan armeijan tarpeisiin ja katkaista Kaspian mereltä Moskovaan kulkeva huoltoreitti. Hän tavoitteli myös Syyrian, Irakin ja osittain Iranin valtausta saavuttaakseen lopulta Intian. Saksassa voidaan sanoa avoimesti: ”Suuruudenhulluudella ei ollut rajoja.” Venäjällä tällaista ei omista johtajista sanota julkisesti vieläkään. Stalingradin valtaus epäonnistui alusta alkaen, koska Hitler ei antanut Sevastopolin vallanneen 11. armeijan ylittää Kertšin salmea, vaan käski sen siirtyä yrittämään Leningradin valtaamista. Samaan aikaan puna-armeijan vahvuus oli kasvanut niin, että sillä oli tällä rintamalla selvä lukumääräinen ylivoima saksalaisia vastaan. Kykyä tosin heikensivät kovasti Stalinin 1937–38 toteuttamat puhdistukset armeijan johdossa. Saksalle kohtalokkaaksi muodostui kenraali Friedrich Pauluksen 6. armeijan heinäkuussa 1942 saama käsky edetä Stalingradiin. Kaupungin 400 000 asukkaasta onnistuttiin evakuoimaan neljännes. Syyskuussa 1942 Neuvostoliiton 62. armeijan komentajaksi Stalingradiin nimitettiin kenraalimajuri Vasili Tšuikov. Hän oli komentanut talvisodassa 9. armeijaa, jonka oli määrä katkaista Suomi keskeltä ja tunkeutua Pohjanlahdelle. Hyökkäys kilpistyi Raatteen tielle, jossa venäläisenkin lähteen mukaan kolme suomalaista pataljoonaa tuhosi vuodenvaihteessa 1939–40 kaksi venäläistä divisioonaa. Komentajana toiminut Vinogradov ammuttiin rivin edessä Vasajärven jäällä, ja hänen esimiehensä Tšuikov siirrettiin ensin sotilaspiirin komentajaksi ja sitten sotilasasiamieheksi Kiinaan. Hän sai käskyn Stalingradin viivytystä johtamaan marsalkka Žukovin komennossa luonteensa perusteella: Neuvotteluissa hän saattoi lyödä alaisiaan ja myöhemmin ampui revolverillaan pakenemista yrittäviä upseereita. Syyskuun aikana Hitler käytännössä luopui ajatuksesta pyrkiä valtaamaan öljykentät ja käski joukkojensa hyökätä Stalinin nimikkokaupunkiin. Saksan kuudenteen armeijaan kuului kaikkiaan 300 000 miestä, jotka pystyivätkin saamaan haltuunsa lähes 90 % kaupungin pinta-alasta. Puolustajana oli Neuvostoliiton 62. armeija, johon jouduttiin nopeasti haalimaan kouluttamattomia työläisiä, opiskelijoita ja kolhoosilaisia. Tilanne toistuu nykyään Venäjän raa’assa hyökkäyksessä Ukrainaan, mutta erona on se, että puna-armeija puolustautui tuolloin Natsi-Saksan hyökkäystä vastaan. Aseellista koulutusta saamattomien joukossa syntyi paniikki, ja he yrittivät uida Volgan itärannalle. Vastassa oli kuitenkin salainen poliisi NKVD, joka ampui säälimättä jokaisen pakenijan. Kaikkiaan tällä tavalla ammuttiin 12 000 puna-armeijalaista. Tšuikovin nyrkkinä toimi komentaja Rodimzev, joka oli Espanjan sisällissodan ja Suomen talvisodan veteraani. Hän jakoi joukkonsa kymmenen miehen osastoihin, jotka hyökkäsivät saksalaisten kimppuun kaikista kortteleista, viemäreistä ja kellareista konekiväärein, panssarinyrkein ja puukoin. Saksalaiset olivat tottuneet panssareilla käytävään salamasotaan ja nopeaan etenemiseen avoimessa maastossa, eivätkä suinkaan kaupunkisotaan. Saksan ilmavoimat ja tykistö eivät voineet tulittaa lähekkäin taistelevia osapuolia. Saksalaiset käyttivät liekinheittimiään ajaakseen puolustajan ulos piilopaikoistaan. Rodimzev onnistui viivyttämään saksalaisia niin pitkään, että neuvostojoukot ehtivät valmistautua vastahyökkäykseen. Hinta oli kuitenkin kova: Kymmenestä tuhannesta sotilaasta jäi lopulta henkiin vain 320. He toteuttivat Stalinin käskyn: ”Ei askeltakaan taaksepäin.” Marraskuussa puna-armeija aloitti operaatio ”Uran”in (Uranus), jonka tarkoituksena oli saartaa koko Saksan 6. armeija. Hieman tätä ennen saksalaisten olisi saattanut onnistua murtautumaan lounaan suuntaan ulos motista, mutta tekniset ongelmat estivät sen. Saarrettuina saksalaiset aloittivat vielä operaatio ”Wintergewitter”in (Talviukkonen), mutta saarrostus piti.