Turun Sanomat julkaisee tänään puheenvuoroni: https://www.ts.fi/puheenvuorot/5890363
Sota ei ole menneisyyttä. Frankfurter Allgemeine Zeitung kertoi Saksan ulkoministeri Baerbockin sanoneen Strasbourgissa viime tiistaina: "Me käymme sotaa Venäjää, emme toisiamme vastaan."
Ukrainan sodan jatkuessa voi kysyä: Onko mahdollista oppia mitään, Stalingradin taisteluista 80 vuotta
Marraskuun puolivälissä 1942 puna-armeijan joukot aloittivat Stalingradiin tunkeutuneiden saksalaisten saarrostuksen. Kenraali Friedrich Pauluksen päämaja arvioi, että olisi mahdotonta toimittaa ilmateitse 500 tonnia tarvikkeita päivässä. Sen vuoksi Hitlerille ilmoitettiin tuhon uhkaavan pikaisesti, elleivät he saa lupaa yrittää murtautua motista lounaan suuntaan.
Koko alueen operaatiota johtanut sotamarsalkka Erich von Manstein sen paremmin kuin Pauluskaan ei uskaltanut vastustaa Hitlerin käskyä jäädä saavutettuihin asemiin. Säätila vaihteli sateen ja pakkasen välillä, ja huollon epäonnistuttua sotilaiden ruoka-annokset puolitettiin jo 7. joulukuuta. Ravintoa saadakseen joukot joutuivat teurastamaan hevosensa, mikä heikensi liikkumista entisestään.
Kaupunkitaistelut kuuluvat kaikissa sodissa säälimättömimpiin muotoihin. Usein niissä ansioituvat tarkka-ampujat, jotka väijyvät kohteitaan tunti- ja päiväkausia. Stalingradissa tuli tunnetuksi Uralilla syntynyt Vasili Zajtsev. Hän oli saanut ensimmäisen metsästysaseensa 12-vuotiaana ja kehittynyt erittäin taitavaksi. Ammattikoulussa hän oli saanut aseteknisen koulutuksen ja palvellut Tyynen meren laivastossa ja Vladivostokin taloustoimistossa. Stalingradissa hänen kykynsä huomattiin, hänet ylennettiin vääpelistä kapteeniksi ja hän sai Neuvostoliiton sankarin arvonimen.
Moraalisesti voi kysyä kenen tahansa vastaavan kohdalla, onko 242 vihollisen ampuminen oikein. Puolustussodassa ei kuitenkaan yleensä aseteta tällaista kysymystä. Talvisotamme Simo Häyhä ampui todistettavasti 573 vihollista, eikä häntä pidetä rikollisena.
Muistelmissaan Zajtsev väittää ampuneensa saksalaisen tarkka-ampujakoulun johtajan, majuri Erwin Königin. Tämä tarina tuli tunnetuksi William Graigin kirjan ja sen perusteella kuvatun Jean-Jacques Annaudin elokuvan Vihollinen porteilla välityksellä.
Brittiläinen historioitsija Anthony Beevor on kuitenkin selvittänyt perusteellisesti koko Stalingradin taistelun kulun. Hänen mukaansa koko Königiä ei ole ollut olemassa. Saksan Wehrmachtin tunnetuin tarkka-ampuja oli Itävallan Tirolissa syntynyt Matthäus Hetzenauer, jonka tilillä oli 345 varmistettua tappoa vuodelta 1944. Hän sai ansioistaan Rautaristin ritariristin ja oli Neuvostoliitossa sotavankina vuoteen 1950 saakka.
Koska massateurastus edellyttää jonkun nostamista julkisuuden kasvoiksi, Zajtsev sai kutsun kenraali Vasili Tshuikovin vastaanotolle. Siellä sotakirjeenvaihtajat tekivät hänestä kuuluisuuden, jonka tarina levitettiin kaikille rintamanosille. Jo ennen Zajtsevia, vuoden 1942 Krimin taisteluissa ukrainalainen naispuolinen tarkka-ampuja Ljudmila Pavlitshenko oli noussut 309 tuhoamallaan vihollisella sankariksi. Hän sai kuvansa postimerkkiin ja kävi propagandakiertueella Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Neuvostoarmeijan panssarit sulkivat Saksan 6. armeijan Stalingradin mottiin 23. marraskuuta 1942. Ilmasillan avulla tarvikkeita voitiin toimittaa, mutta riittämättömästi, eikä saksalaisilla ollut voimia murtautua ulos. Komentaja Paulus ylennettiin 30.11. kenraalieverstiksi ja hänelle myönnettiin 15.1.1943 korkein kunniamerkki, Rautaristi tammenlehvin. Radion välityksellä hän sai kuulla ylenneensä kenraalisotamarsalkaksi 30. tammikuuta.
Pauluksen tausta, samoin kuin marsalkka Erwin Rommelin, oli porvarillisessa keskiluokassa, eikä aatelistossa, vaikka neuvostopropaganda niin väittikin. Koska hän ei ollut natsi, hän pyrki estämään venäläisten siviilien raakaa kohtelua. Pauluksen johdolla saksalaiset antautuivat 2. helmikuuta 1943.
Kolmannen valtakunnan uhoa antautuminen ei lopettanut. Päämaja julisti: ”He kuolivat, jotta Saksa saisi elää.” Vain kaksi viikkoa taistelun jälkeen Joseph Goebbels huudatti Berliinin urheilupalatsissa suostumuksen totaaliselle sodalle. Historioitsija Christoph Koitkan mukaan tämä oli ihmisyyttä halveksivan kansallissosialistisen propagandan viimeinen, mieletön voitto.
Sodan jälkeen Vasili Zajtsev johti tekstiilitehdasta. Hän kuoli vuonna 1991 ja hänet haudattiin Kiovan Lukjanovin sotilashautausmaalle. Friedrich Paulus joutui sotavankeuteen Siperiaan ja todisti Nürnbergin oikeudenkäynnissä 1946. Myöhempi DDR:n johtaja Wilhelm Pieck pyysi häntä liittymään ”Vapaan Saksan kansalliskomiteaan”, mutta Paulus kieltäytyi. Vasta kun Hitleriä kohtaan tehdyn salaliiton vuoksi Pauluksen perhe pidätettiin, hän suostui allekirjoittamaan saksalaissotilaille kohdistetun antautumisvaatimuksen. Hän kuoli Dresdenissä 1957.
Viimeisimmän, Ukrainan sodan jatkuessa voi kysyä: Onko mahdollista oppia mitään?
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori.
Kommentit
Lähetä kommentti